Taustaa

Ett Hem

Suomen Sodan 200v juhlavuoden kunniaksi Kulturföreningen G18 järjestää G18 juhlasaliin koti-näyttelyn, joka kertoo, miten porvaristo asui ja eli Suomen Sodan mylleryksen aikaan.

Suomessa elettiin vaatimattomasti vielä 1800-luvun alkupuolella, mutta toisaalta uudet muoti- ja valtavirtaukset otettiin myös Suomessa innostuneesti vastaan.

Tosin ne olivat vain pienen, etuoikeutetun joukon - ylimystön ja porvariston - saavutettavissa ja mahdollisuuksien rajoissa.

Kustavilaisuus

Ruotsin kuningas Kustaa III "antoi nimensä" kustavilaiselle tyylille, joka eli kukoistuskauttaan 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Kuka olisi voinut aavistaa, että siitä muodostuisi yksi pidetyimmistä ja rakastetuimmista tyylisuuntauksista vuosisadoiksi eteenpäin.

Tämän näyttelyn lähtökohtana on esitellä ajan tyylin mukainen säätyläiskoti, joka on rakentunut vuosien kuluessa niinkuin kodit yleensäkin. Se ei ole puhtaasti kustavilainen, mutta kustavilaisuus ja muut lähiaikojen tyylivirtaukset näkyvät sisustuksessa selvästi.

Tavoitteena on luoda elävä koti, jossa käivijä tuntee olevansa "kylässä" jonkun kotona.